Archive for the ‘Urheilu’ Category

Puoli Paavoa

Saturday, June 30th, 2007

Elämän ensimmäinen puolimaraton on nyt sitten takana. Keväällä päätettiin lähteä Lexin porukalla juoksemaan Paavo Nurmi Marathoniin puolimaraton.

Treeni jäi valitettavankin huonoksi, lähinnä tuli silloin-tällöin juostua Lexin lenkkipiirin porukan kanssa. Välillä jaksoi lähteä yksinkin, mutta eipä mitenkään kunnioitettavan usein. Vapun jälkeen podin flunssaa kolme viikkoa, mutta kyllä suurin syy treenin puutteeseen oli puhtaasti oma laiskuus: en saanut itseäni tarpeeksi niskasta kiinni.

Mutta niin vain 21 097,5 metriä taittui. 15 kilometrin kohdalla jalat menivät jumiin ja piti kävellä kilometrin-parin verran, mutta kyllä se siitä sitten vielä lähti.

Aika oli lopulta 2:22:47.1 ja olen ihan tyytyväinen. Ensi kertaa juoksemassa ja ilman kunnon treeniä. Maaliin pääsin ja aikaa meni jopa odotettua vähemmän. Eikä rakkojakaan löytynyt jaloista kuin yksi.

Ensi vuonna voisi yritää vetäistä ainakin kahteen tuntiin, se verran hyvä fiilis jäi.

(Kuvitusta tullee, kunhan kisan kuvapalveluun omat kuvani ilmestyvät…)

Hyvin te vedätte

Sunday, February 12th, 2006

Antti Autti, (c) TSB

Tuossa taannoin valittelin sitä, että Suomessa ei lumilautailua vielä osata arvostaa urheilulajina. Torinon olympialaiset näyttävät muutaaneen asetelmaa…

Ennakko-odotukset lautamiehiä kohtaan ovat olleet valtavat. Erityisesti pohjoisen poika, ehkäpä lajin suurin ennakkosuosikki Antti Autti on päässyt/joutunut poseeraamaan viime aikoina lähes jokaisessa maamme nuortenlehdessä, iltapäivälehdessä ja jopa naistenlehdissä.

Eikä hehkutus aivan turhaa ole ollut. Autti ja Risto Mattila ovat jo varmistaneet paikkansa paippifinaalissa varsin näyttävillä karsintalaskuillaan. Ja eivätköhän myös Janne Korpi ja Markku Koski mene toiselta kierrokselta mukaan…

Hienointa hommassa on se, etteivät lautahemmot näytä ottavan minkäänlaisia paineita mitaliodotuksista. Lasku sujuu rennosti, vaikka media huohottaa niskaan. Samaa on saanut odottaa menneinä olympiavuosina monilta suomalaisilta hiihtäjiltä ja erityisesti kiekkoleijonilta — turhaan.

Nyt vielä peukut pystyyn, että lautailijoiden meininki jatkuu samanlaisena iltapäiväkolmelta finaalissa.

Päivitys:__ Kas, kas… Se oli sitten Koski, joka avasi paippipronssillaan Suomen mitalitilin. Onnea! Ja onnittelut myös muille hienoista suorituksista. Ja yhdet onnittelut vielä __Matti Hautamäelle olympiahopeasta. Näin se homma etenee!

Blogin päivitys on (taas) ollut melkoisen jäässä. Syynä on se, että blogi on muuttamassa uudelle palvelimelle päivänä minä hyvänsä…

Hienosti käyttäytyvät lökäpöksyt

Saturday, February 12th, 2005

Suomalaiset ovat urheilukansaa. Kun joku suomalainen tuo mitaleita tai peräti kultaa maailmanluokan kisoista, on se koko kansan juhlaa. Vaan…

Kuinka moni on kiinnittänyt oikeasti huomiota suomalaisten lumilautailijoiden maailmanmenestykseen? Suomisnoukkarit ovat jo pitkään olleet maailman huippunimiä. Viimeisin saavutus on Antti Autin ja Risto Mattilan (jo toinen) kaksoisvoitto paipin maailmancupissa.

Kaikki muistavat varmasti Heikki Sorsan vauhdikkaan irokeesikampauksen viimeisimmistä talviolympialaisista, joista mitalisaalis jäi varsin vähäiseksi muillakin kuin lautailijoilla. Mutta muuten ei ihmisiä ole kovinkaan laji kiinnostanut.

Usein kuulee sanottavan, että lumilautailu on vain aikustumisensa unohtaneiden lökäpöksyraggarien laji. Vaan voin sanoa, että ainakin menestyneimmät lautailijamme ovat todella fiksua porukkaa. Toisin on näiden mäkihyppääjien ja formulakuskien laita: näyttelevät perhekalleuksiaan milloin missäkin julkisessa tilaisuudessa. Vaan heitä kuitenkin arvostetaan, vaikka menestyskään ei olisi kovin kummoinen. Ja rahaa pumpataan näihin kankkulan kaivoihin tuhottomasti: pitäväthän he ainakin yllä humalahakusita Suomi-kuvaa.

Ehkä vihdoin seuraavien olympialaisten jälkeen suomalaisetkin tajuavat snoukan oikeaksi urheilulajiksi.