Quo vadis, Kokoomusnuoret?

Pitkä ja vähäuninen viikonloppu Rovaniemellä Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokouksessa on takana. Ja kyllä, olen pettynyt.

Suurimpana asiana oli liittojohdon valinta. Itse kampanjoimme oman naantalilaislupauksemme Matti Rantasen puheenjohtajuuden sekä Pirkanmaan Sini Korpisen varapuheenjohtajuuden puolesta. Tällä kertaa konservatiivipiirit veivät pidemmän korren ja kaikki johtopaikat. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei oma liberaalimpi koalitio tai sen ehdokkaat hävinneet. Ei, sillä esimerkiksi Matti osoitti olevansa todellinen voittaja valovoimaisella, uskottavalla ja toivoa herättäneellä puheellaan. Siinä oli sitä toivoa, jota kokoomus niin kovin mainostaa.

Jos joku hävisi, se oli liitto. Kuten kokenut liittokokouskävijä, turkulainen kunnallisvaikuttaja Maria Puhakka pohtii blogissaan: Onko kokoomusnuoret jakautumassa kahtia?

Liittokokouksessa näkyi valitettavan selvästi nykyinen jakautuminen konservatiivisempaan “isänmaalliseen oikeistoon” ja maltillisempiin “liberaaleihin”. Konsujen ylivoima liittojohto- ja liittohallitusvaaleissa oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Aloitteita ja tavoiteohjelmaa käsitellessä nousi oikeasti pari kertaa kuvitteeliset selkäkarvat pystyyn.

Haluanko ihan oikeasti tehdä kunnallisvaalityötä sellaisen poliittisen nuorisojärjestön kanssa, jonka mielestä raiskaajien kemiallinen kastraatio on “erittäin inhimillinen ja järkevä rangaistus”? Voiko olla totta, että Suomen edistyksellisimmän puoleen nuorisojärjestön hallituksen jäsen vastustaa henkeen ja vereen sukupuolineutraalia avioliittolakia?

No, onneksi oman piirin porukka sentään on järkevämmillä raiteilla. Ensi vuoden liittokokouksessa punnitaan sitten, miten pitkälle metsään tänä vuonna mentiin…

27. Marraskuuta 2007 @ 3:55 | Politiikka, Yhteiskunta

6 kommenttia

Vaikkei blogi nyt mikään keskustelupalsta olekaan niin tarkoitus oli viitata tulevaan hallitukseen ja säästää nykyisen, mukaanlukien väistyvän puheenjohtajan värkit :).

Tosiaan kuten Tuomas totesikin aikoinaan saaneensa käydä keskustelua rakentavassa hengessä, saman mahdollisuuden voi suoda tulevallekin liittojohdolle. Toki jos kommunikaatiota ei synny niin, vuoden kuluttua on taas mahdollisuus harkita pitäisikö jotain sittenkin kasturoida :P.

Kommentti — Ruhtinas — 28.11.2007 @ 23:28

Niin, Tuomas, sitä tässä kai ihmetelläänkin, että miten ihmeessä kokous on voinut näin absurdin asian hyväksyä.

Kommentti — Anna Hellgrén — 28.11.2007 @ 16:06

Niin täytyy lisätä vielä se, että sisäisen keskustelun käyminen ei ole koskaan pahitteeksi.

Minulla itselläni on siitä oikein hyviä kokemuksia niin oman valintani jälkeen, ei niin rakentavassa hengessä, kuin erittäin hyvässä ja rakentavassa hengessä valmisteltaessa Kokoomusnuorten poliittista ohjelmaa vuonna 2005.

Erityisesti vuonna 2005 kiertäessäni kenttää esittelemässä luonnosta poliittiseksi/periaateohjelmaksi ihmiset innostuivat puhumaan aatteesta ja sen sisällöstä.

Toivon muuten, että Ruhtinas ei viittaa nykyisellä liittojohdolla tämän hetkiseen vaan tulevaan, koska itse haluaisin ainakin pitää kiveksistäni hyvää huolta niin kemiallisessa mielessä kuin ihan “analogisestikin” :)

Kommentti — Tuomas Nurmela — 28.11.2007 @ 12:28

Haluan kommentoida kahta asiaa, jotka nostat kirjoituksessasi esiin:

  • Liittohallituksen enemmistö esitti sukupuolineutraalia avioliittolakia koskeneen aloitteen hyväksymistä, ja liittokokous aloitteen myös hyväksyi. Tämä lienee hyvä huomioida.

  • En tiedä oliko sinulla mahdollisuutta kuunnella valitun puheenjohtaja Leinosen linjapuheenvuoroa. Sen kuultuani itse olin hyvin vakuuttunein mielin sen suhteen, että hän on maltillinen ja edistyksellinen linjaltaan.

Toki erilaisia näkemyksiä on aina ollut ja näiden tiettyjen mainitsemiesi linjojen välillä, mutta niin on ollut itse ukkokokoomuksen puolella.

En olisi heittämässä kirvestä kaivoon.

Kommentti — Tuomas Nurmela — 28.11.2007 @ 12:13

Mulle kyllä jäi aika vahvasti sellainen fiilis, että nykyiselle liittojohdolle tekisi aika hyvää just se kemikaalinen kasturaatio.

Kommentti — Ruhtinas — 27.11.2007 @ 23:56

Pitkästä aikaa taas pikkuveljen tekemisiä seurailemassa… mukava todeta että velipojalla vielä on asiat oikeassa perspektiivissä ja oikeat asiat herättävät närää. Kävin tuolla Marian blogissakin tekstin lukemassa ja kauhuissani mietin niitä nuoria ihmisiä jotka tuota kemiallista kastraatiotakin kannattavat todennäköisesti sen suuremmin asiaa miettimättä. Ammatin puolesta en voi asiaa kuin kauhistella ja todeta että tällä hetkellä tehdyt tutkimukset eivät tuosta kysisestä toimenpiteestä mitenkään tehokasta tai yleensäkään toimivaa kuvaa anna. Myös ajatus noista miinojen “tehostamisesta” kauhistuttaa, jälleen ammattiminä ottaa vastaan…. Kunpa ihmiset viitsisivät vaivautua selvittämään asioita ennen kuin ottavat kantaa.

Kommentti — Tiina — 27.11.2007 @ 15:44

Kalenteri

«  Marraskuu 2007  »
M T K T P L S
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930