Archive for June, 2007

Puoli Paavoa

Saturday, June 30th, 2007

Elämän ensimmäinen puolimaraton on nyt sitten takana. Keväällä päätettiin lähteä [Lexin](http://www.lex.fi/) porukalla juoksemaan [Paavo Nurmi Marathoniin](http://www.paavonurmisports.com/PNmara/pnmara.htm) puolimaraton.

Treeni jäi valitettavankin huonoksi, lähinnä tuli silloin-tällöin juostua Lexin lenkkipiirin porukan kanssa. Välillä jaksoi lähteä yksinkin, mutta eipä mitenkään kunnioitettavan usein. Vapun jälkeen podin flunssaa kolme viikkoa, mutta kyllä suurin syy treenin puutteeseen oli puhtaasti oma laiskuus: en saanut itseäni tarpeeksi niskasta kiinni.

Mutta niin vain 21 097,5 metriä taittui. 15 kilometrin kohdalla jalat menivät jumiin ja piti kävellä kilometrin-parin verran, mutta kyllä se siitä sitten vielä lähti.

Aika oli lopulta __2:22:47.1__ ja olen ihan tyytyväinen. Ensi kertaa juoksemassa ja ilman kunnon treeniä. Maaliin pääsin ja aikaa meni jopa odotettua vähemmän. Eikä rakkojakaan löytynyt jaloista kuin yksi.

Ensi vuonna voisi yritää vetäistä ainakin kahteen tuntiin, se verran hyvä fiilis jäi.

*(Kuvitusta tullee, kunhan kisan kuvapalveluun omat kuvani ilmestyvät…)*

Paris in Jail

Sunday, June 17th, 2007

Empä ole juuri tänne videolinkkejä pistänyt, mutta tämä oli yksinkertaisesti niin mainio, että oli pakko.

Ei kompromisseille!

Wednesday, June 13th, 2007

Eurooppanuoret

[Eurooppanuoret](http://www.eurooppanuoret.fi/) lähetti tänään Suomen hallitukselle [avoimen kirjeen](http://www.eurooppanuoret.fi/ajankohtaista/uutinen.html?tx_ttnews%5Btt_news%5D=51&cHash=8f6efbccac) koskien EU:n uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta käytäviä neuvotteluja.

Kirjeessä nostettiin esille viisi tärkeää pointtia, jotka olivat tiivistetysti seuraavanlaiset:

>1. Perustuslaillista sopimusta ei saa kastroida! EU tarvitsee perusteellisen uudistuksen, ei pientä korjailua.
>2. Perustuslaillisesta sopimuksesta on päätettävä avoimin ovin!
>3. EU:lle on annettava välineet kohdata huomisen haasteet!
>4. EU:lle on saatava vahva yhteinen ääni maailmanpolitiikassa! EU tarvitsee ulkoministerin, oikeushenkilöllisyyden ja edellytykset edustaa Eurooppaa maailmalla.
>5. EU:n perusoikeusasiakirjaa on suojeltava! Perusoikeusasiakirjasta on tehtävä laillisesti sitova osa perustuslaillista sopimusta.

Voin jäsenenä täysin yhtyä järjestön vaatimuksiin. Euroopan unioni on saatava takaisin raiteilleen, ja juna kulkemaan kohti tulevaisuutta. Nationalistisen egoismin ja unionin heikentämisen ilmapiiristä on päästävä eroon. Unionin paikka ei ole romukopassa, vaan sille on antava mahdollisuus uudistua.

Mikä kesä?

Tuesday, June 5th, 2007

Mikä kesä?

“Loviisa on ihan v*tun täydellinen tyyppi…”

Tänään oli Virallinen Kesäpäivä(c). Ei töitä, ei lukemista. Piknik [Ihmesiskosten](http://naiivilossi.blogspot.com/) ja muiden loistavien tyyppien kanssa. Piknikruokaa, politiikkaa ja päivetystä (tai palovammoja?)!

Huomenna töitä, mutta vasta huomenna… Tänään ei ajatella niitä!

Jo joutui armas aika…

Saturday, June 2nd, 2007

…ja koulutodistus suloinen(?).

[Hesarin](http://www.hs.fi/) sivuilla julkaistiin koulujen loppumisen kunniaksi [Paluu pulpettiin](http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/peruskoulutesti/) -testi. Ideana on siis testata, millaisen koulutodistuksen olisi itse saanut tämän päivän tiedoilla. Alla oma tulokseni:

Koulutodistus

Jotain näyttää jääneen päähän siis vielä peruskoulun ajoilta. Niin, ja onnea kaikille koulunsa tänään päättäville. Itse olen töissä ja lueskelen vielä kesätenttiin…