Euroviisut on nyt sitten käyty onnellisesti — ainakin Itä-Euroopan kannalta — loppuun. Musiikki voitti tällä kertaa campin. Omasta mielestäni tosin Silvia Nightin olisi pitänyt jälleen osallistua. Voitto olisi ollut varma! Go, Silvia, International Superstar!
Kun viisuhulina on tältä vuodelta pikkuhiljaa laskeutunut, voidaankin siirtyä jo pohtimaan ensi vuotta ja Serbian kisoja. Ensimmäiset ehdotukset Suomen edustajiksi onkin jo heitetty ilmaan. Itse kannatan täysin rinnoin erään henkilön ehdotusta lähettää kisoihin — oman itsensä eli:

Lotta itse perustelee valintaansa seuraavasti:
1) Viime vuonna Lordi, tänä vuonna Maria –> ulkonäkö ei millään tavalla ole enää tärkeää.
2) Viime vuonna Islantia Silvia Noth (siviiliammatti: koomikko) ja tänä vuonna Ukrainaa edusti Verka Serduchka (siviiliammatti: koomikko). Ensi vuonna Lotta Backlund (siviiliammatti: koomikko).
Itse lisäisin vielä, että Lotta on rautainen euroviisuammattilainen: onhan hän tänä vuonna istunut viisujen esikatseluraadissa — vaikkei ole katsonut yhtään kisalähetystä alusta loppuun. Enää tarvitaan levy-yhtiö, joka ottaa Lotan listoilleen, sillä YLE pyytää artistiehdotukset suoraan niiltä.
Ja loppukaneetiksi: Helsingin viisuihin on reagoitu myös Jenkeissä.
Huom! Mikäli haluat osallistua “Lotta viisuihin”-kampanjaan, voit ladata kannatusbannerin omille sivuillesi tästä. Linkka se vaikka tähän merkintään tai suoraan LottaLove-blogiin.
14. Toukokuuta 2007 @ 21:38 | Fiiliksiä, Media | Kommentoi!