
Helsinki, Suomi ja muu Eurooppa valmistautuvat viisuviikkoon. Oli siis aika kuunnella läpi jokaisen maan viisunäytteet kisan sivuilta.
Luvassa on melko tyypillinen nykyviisusetti. Modernia kansanmusiikkia, pari nyyhkybiisiä, muutama kappale, joista ei saa kiinni kymmenennelläkään kuuntelukerralla… Ja pari huumoribiisiä, totta kai. Huumoriosastosta vastaavat tänä vuonna Iso-Britannia Scoochin lentoemobiisillä sekä Tanska miespuolisella draamakuningattarellaan. Toisin kuin Scooch, DQ voi hyvinkin saada pisteitä menevällä esityksellä.
Mutta — Lordin jalanjäljillä — yksi genre taitaa tänä vuonna tehdä lopullisen läpimurtonsa viisuihin, nimittäin rock. Rockahtavaa musiikkia tarjoilee meille ainakin kuusi maata: Andorra, Itävalta, Suomi, Islanti, Moldova ja Ruotsi. Osa on toki kevyempää rockahtavaa poppia, kuten Moldovan ja Itävallan viisut.
Kevyttä glam-rockia edustaa Ruotsin The Ark. Ihan ok, mutta turhan mitäänsanomaton biisi; bändi olisi varmasti pystynyt parempaankin. Hyvältä ja lähes suomalaisen melankoliselta kuulostaa Islannin Eiríkur Hauksson rock-balladillaan, mutta biisistä puuttuu ehkä se pieni piste i:n päältä. (Olisivat vaan lähettäneet kansainvälisen superstaransa Silvia Nightin uudelleen, niin pisteitä olisi ropissut ainakin täältä: “I’ll fucking win!”)
Suomi jatkaa myös rockahtavalla linjalla Hanna Pakarisen voimin. Ihan hyvä biisi, mutta vaatii useamman kuuntelukerran, ennen kuin pääsee juttuun kiinni. Veikkaan, että kymmenen parhaan joukossa ollaan kuitenkin.
Mutta iloisena yllätyksenä esiin ponnahti vasta neljättä kertaa kisaavan Andorran edustuskappale. Anonymous-bändin Salvem El Món (Let’s Save the World) todellakin erottuu joukosta. Ensi kertaa viisuissa nähdään punkkia! Vaikkakin Green Daysta, SUM41:sta ja Blink182:sta vaikutteita saanutta skate-punkkia, niin silti… Tälle porukalle meni pisteet täältä, ja biisi onkin jo ladattu koneelle nettikaupasta! Rentoa ja ennen kaikkea aitoa menoa. Ei välttämättä iske euroviisukansan tajuntaan, mutta finaalipaikkaa tarjoan silti.
Go Anonymous!
(Omalla tavallaan mielenkiintoinen on muuten myös Bulgarian poppoon kansanmusiikki-trance-veto. Kannattaa pitää korvat höröllä…)