
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen syyttää kokoomusta ryöstökalastuksesta:
”Toivoisin, että puolueet kunnioittaisivat toistensa rajoja eikä olisi tällainen ryöstökalastuksen meininki”, Räsänen sanoo.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi eilen, että kristillisdemokraattien entinen kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Leea Hiltunen yrittää paluuta eduskuntaan kokoomuksen listoilta.
Räsänen on varmasti aiheestakin huolestunut puolueensa jäsenkehityksestä — tai jäsenkehittymättömyydestä. Ei mikään puolue toimi ilman näkyviä persoonia, jotka uskaltavat olla asioista jotain mieltä.
Mutta miksi ihmeessä Räsänen syyttää kokoomusta puolueensa jäsenkadosta? Eiköhän kuitenkin aikuinen, ajatteleva ihminen osaa itse päättää, mihin puolueeseen haluaa kuulua?
Olisiko kristillisdemokraattien sittenkin aihetta katsoa peiliin ja pohtia, miksi sellaiset puolueen johtohahmot kuin Eija-Riitta Korhola ja Leea Hiltunen jättävät puolueen? Syy taitaa kuitenkin löytyä puoleen sisältä.
31. Elokuuta 2006 @ 15:41 | Media, Politiikka
Lissulle sen verran, että haluaisin kuulla, että mitä ihmeellistä näille ehdokkaille on luvattu, että he puoluettaan vaihtavat? Taivaspaikkaa?
Kommentti — psych3 — 23.9.2006 @ 10:31