[Suomen ylioppilaskuntien liitto](http://www.syl.helsinki.fi/) ja [AKAVAn opiskelijavaltuuskunta](http://www.akava.fi/pages/index.asp?osio=4001&mainosio=Opiskelijat&subm=Opiskelijat) esittivät tänään [vaatimuksen](http://www.syl.helsinki.fi/asiakirjat/kannanotto_aova_syl/view?cf=news) korkeakoulujen aloituspaikkamäärien selvästä laskemisesta. Samalla järjestöt haluavat karsia tutkinnonanto-oikeuksia.
[Joensuun yliopisto](http://www.joensuu.fi/joyindex.html) haki vuonna 2003 itselleen oikeustieteellistä tutkinnonanto-oikeutta. Kuten [lakimiesliittokin](http://www.lakimiesliitto.fi/) tuolloin painotti, Suomessa ei tarvita lisää oikeustieteellisen tutkinnon suorittajia. Työmarkkinoiden käytettävissä olevien lakimiesten määrä kasvaa jo nyt nopeammin kuin lakimiestarve. Ensimmäiset [oikeustradenomitkin](http://www.oikeustradenomi.info/) valmistuvat tuotaa pikaa.
Onneksi Joensuun hakemus [hylättiin](http://www.joensuu.fi/lehdisto_2005/msg00282.html):
>Työryhmän mukaan lakimieskoulutuksen tarve voidaan tyydyttää nykyisissä oikeustieteellisissä tiedekunnissa annettavalla opetuksella, joten tarvetta tutkinnonanto-oikeuksien lisäämiseen ei ole. Joensuun yliopiston rehtori __Perttu Vartiainen__ pitää valitettavana, että työryhmä on ottanut lakimiesten koulutustarpeeseen kapean professionaalisen näkökannan — –.
Vartiaisen kommentista näkyy selvästi se, kuinka Suomessa korkeakoulupolitiikka on lähtenyt ajat sitten väärille raiteille. Hänen mielestään Joensuun yliopisto olisi ansainnut tutkinnonanto-oikeuden mm. sen takia, että ylempi oikeustieteellinen koulutus olisi tukenut yliopiston ja Itä-Suomen profiilia. Kuten SYL:n ja AOVA:n kannanotossakin todetaan, korkeakoulut eivät ajattele valtakunnallisia koulutustarpeita, vaan liian usein omaa napaansa. Viis siitä, riittääkö tutkinnon suorittajille myöhemmin koulutusta vastaavia työpaikkoja, kunhan yliopiston opiskelijoiden ja tukieurojen määrät lisääntyvät.
Päätös hylätä Joensuun hakemus oli askel oikeaan suuntaan. Toivottavasti muissa päätöksissä seurataan samaa, järkevää linjaa. Yliopistopolitiikkaa tehtiin kerrankin tieteen, koulutuksen ja työelämän tarpeiden, ei aluepolitiikan ehdoilla.
