
Suomessakin on useaan kertaan viime aikoina pohdittu, olisiko maassamme tarpeen siirtyä ansiotulojen verotuksessa tasaveroprosenttiin. Poliitikot ovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen ampuneet ajatuksen alas. Valitettavasti kunnolliset perustelut ovat oikeastaan aina jääneet saamatta. Poliitikoilta puuttuu rohkeus asiassa!
Viimeisimmän [avauksen](http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:2:0:0,4:2:1:1:2005-11-11,4:339201,1:0:0:0:0:) asiassa teki veroprofessori __Kari S. Tikka__ perjantain 11.11. Turun Sanomissa. Hänen mielestään Suomen tulisi varautua kiristyvään kansainväliseen verokilpailuun valmistelemalla itselleen sopivaa tasaveromallia. Myös ansio- ja pääomatuloverotuksen epätasapaino puoltaa hänen mielestään tasaveroprosentin käyttöönottoa palkkatulojen verotukseen. Tikka näkeekin, että Suomi tulee siirtymään ansiotulojen tasaverotuksen ensi vuosikymmenen aikana.
[Kokoomusnuorten](http://www.kokoomusnuoret.fi/) viime viikonloppuinen liittokokous hyväksi liitolle uuden tavoiteohjelman, jossa myös vaaditaan tasaveroon siirtymistä.
Tasaverotusta puoltaa moni seikka. Viross ja muutamissa muissa EU-jäsenvaltiossa on jo käytössä tasaveromalleja, ja monessa EU-maassa keskustellaan tasaverotukseen siirtymisestä. Suomen on valmistauduttava kiristyvään kilpailuun, mikäli se haluaa pitää pintansa maailman markkinoilla. Lisäksi tasavero vähentäisi progression ja monimutkaisen verovähennysjärjestelmän aiheuttamia tuloloukkuja. Tasaverotus kaventaisi, kuten Tikkakin toteaa, myös palkansaajien ja omistajien välistä kuilua. Nykyisellään ansiotuloilla ei voi rikastua, vaikka töitä paiskisi päivät ympäri.
Vaikka Suomea pidetään maailmalla yhtenä kilpailukykyisimmistä sivistysvaltioista, on täällä koulutetun henkilön ostovoima on EU:n vanhojen jäsenvaltioiden matalin. Marginaaliveroasteen pienentyessä suomalaisten ostovoima nousisi selvästi, mikä tulisi näkymään selvästi myös verottajan tulopuolella.
Punikit tyrmäävät tasaveroehdotukset yleensä sillä, ettei se sovi nykyiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme. Näin varmasti onkin. On kuitenkin huomattava, että niin Tikka kuin kokoomusnuoretkaan eivät näe ansiotulojen tasaverotukseen siirtymistä erillisenä uudistuksena. Tasaveron käyttöönottoon liittyisi olennaisena osana sosiaaliturvan ennakkoluuloton remontointi, esimerikiksi jonkinlaisen perustulomallin käyttöönotto.
Tärkeintä uudistuksissa olisi luoda malli, jonka avulla saataisiin edistettyä parhaalla mahdollisella tavalla taloudellista kasvua. Hyvinvointivaltion rahoituspohja ei synny mahdollisimman korkealla veroprosentilla, vaan mahdollisimman vahvalla taloudella.
***

Ai niin, reilu tunti sitten [blogaava Työväen presidentti](http://www.niinisto.net/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=5&Itemid=26) valittiin virallisesti [kokoomuksen](http://www.kokoomus.fi/) presidenttiehdokkaaksi.
Tästä se lähtee … tai siis jatkuu!