Grameen - Aito mahdollisuus kehitysmaille?

Muhammad Yunus, Grameenin isä

Kokoomusnuorekkaita blogeja on jälleen alkanut nousta nettiin, viimeisimpinä löytöinäni Porvari-foorumista silmiin osunut Kökkö blogi ja Blogilistalta bongattu Psych3deliaa. Tervetuloa joukoon kasvavaan!

Porvari-foorumissa olleen viestin ja Kökkö blogin kirjoituksen “Auta Afrikkaa, sano ei kehitysavulle” johdattamana päädyin lueskelemaan useampiakin artikkeleita Bangladeshissa perustetusta köyhien pankista Grameenista.

Ideana siis on tarjota kehitysmaissa asuville köyhille pieniä joukkolainoja. Korko on hieman korkeampi kuin normaaleissa lainoissa, mutta takaisinmaksu tapahtuu hyvin pienissä erissä. Köyhät ostavat lainarahalla kauppatavaraa, maatalouseläimiä jne. päästäkseen alkuun elinkeinonsa kanssa. Yksi toisensa jälkeen he ovat voineet vaihtaa kerjäämisen yrittämiseen. Taloudellisen tilanteen parantumisella on ollut selviä, positiivisia vaikutuksia myös muuhun yhteiskuntaelämään.

Grameenin kanssa ollaan oikeilla jäljillä! Valitettava tosiasiahan on, että suuri osa nykyisistä “tavallisista” kehitystyövaroista hupenee byrokratiaan, korruptioon ja ihmisten passivoimiseen. Köyhyyden poistaminen pitäisikin lähteä nykyistä enemmän juuri köyhyydessä eläviltä itseltään. Sopivilla lainoilla nämä saadaan sitoutettua itsekin tavoittelemaan parempaa elintasoa. Pelkkä rahan pumppaaminen ilman oikeita tekoja on kuin suoltaisi rahaa pohjattomaan kaivoon. Kuten pankin perustaja Muhammad Yunus (kuvassa) itsekin totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa:

“Jatkuva ilmaisapu vain luo riippuvuutta, tappaa aloitekyvyn ja auttaa köyhyyttä jatkumaan. - - Tarvitaan vain luottamusta köyhiin. Heidän on se itse tehtävä. - - Teillähän [Suomessa] on mainio sosiaaliturva. Mutta on tuhoisaa elä jatkuvasti sen varassa, ilman työn tuomaa arvostusta ja itsetuntoa.”

19. Heinäkuuta 2005 @ 18:54 | Politiikka, Web, Yhteiskunta | 1 kommentti

Aiemmat

Kalenteri

«  Heinäkuu 2005  »
M T K T P L S
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031