Heti alkuun on pakko myöntää, etten oikein itsekään tiedä, mitä mieltä olisin EU:ssa puuhailtavasta “suuresta” sokeriuudistuksesta.
Komission esityshän asiasta on, että sokerin hinnasta leikattaisiin 39 prosenttia ja sokerijuurikkaan hinnasta 43 prosenttia. Leikkauksesta johtuvat viljelijöiden ansionmenetykset komissio korvaisi 60 prosenttisesti, viljeilijöiden vaatiessa täyttä 100 prosentin korvausta. Tavoitteena koko asialla on leikata sokerin ylituotantoa EU:n alueella ja laskea sokerin hintaa, joka EU:ssa on kolminkertainen maailmanmarkkinahintoihin verrattuna. Ompa Maailman kauppajärjestö WTO:kin tuominnut EU:n nykyjärjestelmän sen sääntöjen vastaiseksi.
Sinänsä on toki positiivista, että maataloutta pyritään – rankallakin kädellä – tehostamaan. Valitettava tosiasia on, etteivät pienet suomalaiset sokerinviljelijät yksinkertaisesti pysty samaan tehokkuusasteeseen kuin keskieurooppalaiset kolleegansa, jolloin kohtalona on sokerituotannon loppuminen Suomessa. Se ei ole siis kuitenkaan syynä skeptisyyteeni sokeriuudistusta kohtaan.
Ongelmana on, että leikkauksen toteutustapa on täysin väärä. Hintasäännöstelyllä ja lisätukiaisilla ei pitkälle pötkitä, vaan jo pian ollaan tilanteessa, jossa järjestelmää pitää taas tehostaa. EU-komission sijaan markkinoiden tulisi määritellä, mikä on sokerin tai sokerijuurikkaan oikea hinta. Tällöin jokainen voisi aidoisti itse pohtia, pitääkö sokerinviljelyä tarpeeksi kannattavana toimintana itsenä elättämiseksi.
Vielä nykyäänkin lähes puolet koko EU:n budjetista menee maatalouteen. Ja suuri osa tästä potista käytetään täysin kannattamattoman toiminnan tukemiseen. Tuo potti (vuonna 2004 noin 46 miljardia euroa) on paljon mantereella, jonka useat valtiot ovat jo aikoja sitten siirtyneet agraariyhteiskunnista teollisiksi ja myöhemmin palvelu- ja informaatioyhteiskunniksi. Syynä maatalouden ylivaltaan budjetissa ja koko EU:n toiminnassa ovat vuosikymmeniä sitten tehdyt päätökset, joita suuret tukiaisten voittajamaat eivät väen vängälläkään halua avattavan.
Nyt olisikin aika nostaa kissa vihdoin EU-pöydälle ja pienten osittaisuudistusten sijaan avattava koko talousarvio perusteellisen pohdinnan ja uudistusten kohteeksi. Tätä jo taannoin yritettiinkin Luxemburgin johdolla, mutta homma meni lopulta lähinnä Iso-Britannian ja Ranskan väliseksi tukkanuottailuksi.
