Yrityskauppaa ja pääsykokeita

Olen helposti ympäripuhuttavissa, ehkä liiankin. Ja niin taas. [Elna][8] soitti ja pyysi mukaan [Nordean][1] yrityskauppailtaan. Ja tokihan suostuin. Eilen sitten ennen kuutta ajattelin, että mihin taas itseni olin luvannut. Hissistä ulos astuessa vastassa oli vanhoja pukuherroja. Kieltämättä siinä oli vähän fiilis, että en kuuluisi sinne. Mutta sinne sitten vaan mentiin istumaan…

Ja hyvä iltahan tuo oli. Ihan mielenkiintoista oli kuunnella sukupolvenvaihdoksista ja sen sellaisesta. Viimeisenä puhujana olikin sitten [Turun Yliopiston][2] [oikeustieteellisen tiedekunnan][3] vero-oikeuden proffa __[Jaakko Ossa][4]__. Kuinka ollakkaan, mieleeni tuli viime kevät ja yhtiöveron hyvitysjärjestelmän pänttääminen. Järjestelmähän poistui sitten käytöstä viime vuonna, joten sen pänttääminen oikiksen pääsykokeita varten tuntui oikeasti *todella* hyödylliseltä. Ja tuon osuuden pääsykoekirjasta oli siis kirjoittanut Ossa. Ehkä annan anteeksi, jos tänä vuonna sitten pääsen sisälle. ;)

Vaan sen jälkeen sitten aivoihin hiipikin ajatus siitä, että tämän vuoden pääsykoekirjat (jotka siis on nimetty persoonallisesti: *Pääsykoekirja 1/2005, 2/2005, 3/2005* ja *4/2005*) ilmestyvät kolmen viikon päästä. Siitä alkaakin sitten jälleen “elämä ilman elämää”-aikakausi, joka jatkuu juhannukseen asti. Sillon sitten nollataan taas totaalisesti ja jäädään odottelemeen läpipääsyä.

Sen verran olen jo tehnyt, että olen ilmoittautunut [Lexin][5] perinteiselle [valmennuskurssille][6]. Moikatkaa toki, jos näette siellä!

*Ai niin! Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: [Ire][7] tulee myös takaisin Suomeen tuossa huhtikuun alussa. Täällä odotellaan jo!*

[1]: http://www.nordea.fi/ “Nordea Suomi”
[2]: http://www.utu.fi/ “Turun yliopisto”
[3]: http://www.law.utu.fi/ “Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta”
[4]: http://notes.utu.fi/ty/webexper.nsf/0/d20ef05a1d6011d7c22565ec003a8034?OpenDocument “Turun yliopiston asiantuntijahakemisto – Jaakko Ossa”
[5]: http://www.lex.fi/ “Lex ry”
[6]: http://www.lex.fi/vk_yleista.php “Lex ry:n valmennuskurssit”
[7]: http://irc-galleria.net/view.php?nick=Kokos “IRC-Galleria – Kokos (eli Ire)”
[8]: http://www.elna.fi/ “Elna”

Comments are closed.